Porin teatteri - Kalenteritytöt 02.03.2013
Lieto MC 2000 järjestää teatterimatkan lauantaina 2.3.2013 Porin teatteriin.
Kappaleena on Kalenteritytöt ja näytös alkaa klo 13.00.
Matkan hinta lippuineen on 45.00 euroa.
. . .
Kalenteritytöt
Elämä ei ole ihan helppoa. Keski-ikä, sairaudet ja elämättömältä tuntuva elämä yllättävät useimmat meistä ja aivan liian aikaisin.
Alkuperäiset kalenteritytöt olivat Pohjois-Yorkshiressa sijaitsevan Rylstonen naisyhdistyksen jäseniä. Ajatus painattaa alastonkalenteri sai alkunsa, kun Angela Bakerin mies, John, sairastui ja menehtyi Non-Hodgkinin lymfoomaan 54-vuotiaana. Keräys oli valtava menestys, joka ei tosin tullut aivan ilmaiseksi. Valtava julkisuus koetteli ystävyyssuhteita ja aiheutti ongelmia. Tähän päivään mennessä alkuperäiset kalenteritytöt ovat kuitenkin keränneet yli kaksi miljoonaa puntaa Britannian leukemiatutkimukselle.
Tositarinaan perustuva näytelmä KALENTERITYTÖT on kertomus naisista, jotka päättävät tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain. Kalenterityttöjen tarina on tuonut mukanaan iloa, voimia ja hauskuutta ympäri maailmaa.
Vuonna 2003 Tim Firth teki heistä elokuvan. Sen jälkeen tarina on jatkanut voittokulkuaan viestikapulan tavoin eri maiden ja maanosien teattereissa.
”...mikään tällä planeetalla ei julista elämäniloa väkevämmin kuin auringonkukka. Se johtuu ilmiöstä, josta se on saanut nimensä. Ei niinkään siitä, että se muistuttaa aurinkoa. Päivän kuluessa sen kukinto seuraa auringon matkaa taivaan halki. Kuin auringonpaistetta keräävä lautasantenni. Kylväkää nämä siemenet kukkulalle ja saatte nähdä: missä on valoa, vaikka miten heikkoa, nämä kukat löytävät sen. Minä ihailen sitä. Meillä on siinä oppimista.”
- John Baker (lainaus näytelmästä Kalenteritytöt)
. . .
Ilmoittautumiset:
Mika 195
Puh. 0500-824446
mika@lietomc.com
|